Perjantai 3.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Enfo
Arto Herranen on Enfo Oyj:n toimitusjohtaja.
Talous28.7.2010
Enfo teki myönteisen tuloksen

Enfo Oyj:n osavuosikatsauksen mukaan yhtiön liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 2,6 prosenttia ja oli 35,3  miljoonaa euroa (34,4). Tammi-kesäkuun liikevaihto nousi 0,8 prosenttia oli 70,9 miljoonaa euroa (70,4).

Yhtiön iikevoitto kasvoi huhti-kesäkuussa 41,6 prosenttia ja oli 2,4 miljoonaa euroa (1,7). Tammi-kesäkuun liikevoitto oli 4,8 miljoonaa euroa (2,9).

Tulos ennen veroja oli huhti-kesäkuussa 2,7 miljoonaa euroa (1,2). Tammi-kesäkuun tulos ennen veroja oli 4,6 miljoonaa euroa (1,6).

Yhtiö arvioi Suomen IT-palvelumarkkinoiden kasvun olevan vuonna 2010 noin 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ruotsissa markkinakasvun arvioidaan olevan hieman nopeampaa erityisesti ulkoistusmarkkinoiden kasvun ansiosta.

 Enfon Tietotekniikkapalvelut solmi asiakkuussopimuksen mm. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) kanssa matkakorttijärjestelmän IT-palveluista. Sopimuksen arvo on yli 7 miljoonaa euroa ja se kattaa matkakorttijärjestelmän tuotannon operoinnin, valvonnan, ohjelmistojen ylläpidon sekä laitteiden huollon. Lisäksi uusia asiakkuussopimuksia solmittiin mm. kiinteistösijoittamiseen erikoistuneen Sponda Oyj:n kanssa. IT-asiantuntijapalveluissa Windows 7 -projektien kysyntä on voimakasta.

Kaleva Verkkotoimitus

Lue lisäksi HTF:stä
Enfolle lisää kasvua Ruotsista
Hp osti 3PAR:in
Nokia ja Siemens kiinnostuneet pääomasijoituksesta
Iptune sai 1,3 miljoonan rahoituksen Inventurelta
Dell teki hyvän tuloksen

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-