Lauantai 31.7.2010
/ Jyväskylä
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Talous10.3.2010

Yliopistojen lakkovaroitus väistyi sovun tieltä

Yliopistojen henkilöstö ei menekään lakkoon, sillä neuvottelevat tahot pääsivät yöllä sopuun yliopistojen uudesta työehtosopimuksesta. Uusi sopimus on voimassa helmikuuhun 2012. Se sisältää muutoksia aikaisemmin yliopistoissa sovellettuun valtion virka- ja työehtosopimukseen verrattuna. Uudistuksia on tehty esimerkiksi yleiseen työaikaan, palkkausjärjestelmien prosessiin sekä sairausajan palkkaan.

Tälle vuodelle on sovittu vajaan prosentin suuruinen palkankorotus. Sen lisäksi maksetaan kuukausipalkasta laskettava 5,5 prosentin suuruinen kertaerä marraskuussa. Vuoden 2011 palkankorotuksista neuvotellaan helmikuun 2011 loppuun mennessä.

Työntekijät päätyivät aiemmin antamaan lakkovaroituksen, koska työehtosopimusneuvottelut etenivät kangerrellen. Neuvoteltavana on ollut kokonaan uusi sopimus, koska yliopistoista tuli vuodenvaihteessa itsenäisiä laitoksia tai säätiöitä ja työnantaja vaihtui.

Lakko olisi sulkenut ensi viikolla kaikki yliopistot. Neuvottelutuloksen voimaantulo edellyttää vielä osapuolten hallintojen hyväksymistä. 

 

STT

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»YRITYSTIEDOT
EmCe on vuonna 1980 perustettu suomalainen tietotekniikan palveluyritys


 
YRITYKSET

»

Kalevan perustiedot tähän, Pasi!.
»
EmCe Solution Partner Oy
Liiketoiminnan ohjauksen ratkaisukumppani.