Perjantai 10.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Talous4.3.2010

Sonera tehostaa yritysmarkkinointia

Sonera alkaa lähestyä yritysasiakkaita entistä aktiivisemmin paikallistasolla. Sonera sertifioi parhaat jälleenmyyjänsä Sonera Pro –kumppaneiksi. Soneran kauppiaskumppanit tarjoavat aiempaa  laajemmat viestinnän ja tietoliikenteen kokonaisratkaisut sekä konsultointipalvelut alueen yritys- ja yhteisöasiakkaille. Uuden arvon saaneita liikkeitä ovat Nero Communications ja Oulun Edumedia Oy, joka kuuluu Datainfo -ketjuun.

TeliaSoneran aluejohtaja Jukka Kitinoja toteaa, että yritysasiakkaille tehdyn kyselyn mukaan yrityksissä tuumitaan operaattorien olevan etäisiä ja keskenään samankaltaisia. Tämän korjaamiseksi omalta osaltaan Sonera alkaa entistä laajemmin myydä palveluitaan valittujen kumppaneidensa kautta. Soneran oma myyntihenkilöstö esimerkiksi Pohjois-Suomessa keskittyy jatkossa suurimpien asiakkaiden kuten pörssiyhtiöiden hoitoon.

Soneran sertifioimat yrityskumppanit tarjoavat palveluita erityisesti 5–100 työntekijän yrityksille. Kitinojan mukaan kivijalkamyymälä on hyvä myyntipiste myös yritysasiakkaiden suuntaan. ”Me madallamme kynnystä tulla kysymään näistä asioista. Kun kaupat ovat yrittäjävetoisia, yrittäjä puhuu yrittäjälle samoilla terveillä”, Kitinoja sanoo.

Pasi Klemettilä

Lue lisäksi HTF:stä
Tutkimus: Talouden elpyessä IT-johtaminen muuttuu
Alle puolet nettimainoksista muistetaan
Realcomilla yt-neuvottelut
iPhonen kytkykauppa harmittaa kuluttajia
Uusi iPhone tulee Suomessa myyntiin perjantaina

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-