Lauantai 31.7.2010
/ Jyväskylä
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Internet22.2.2010

Nettiskeptikko kääntyi kannattajaksi menestyskampanjan myötä

Keski-ikäisille naisille draamaa, nuorille naisille romanttista komediaa ja nuorille miehille scifi-toimintaa. Sony Pictures Entertainment testasi elokuvien kohdennettua markkinointia sosiaalisessa mediassa viime kesänä ja oli tyytyväinen tuloksiin, kertoo The Economist -lehti.

Sonyn studiot mainostivat Facebookissa elokuvia Julie & Julia, The Ugly Truth ja District 9. Yhtiö valikoi mainonnan kohteet iän ja sukupuolen perusteella. Elokuvista oli jo pyörinyt televisiossa perinteisiä mainoksia. Yhtiön tutkimuksista kävi ilmi, että online-mainonta lisäsi huomattavasti tietoisuutta elokuvista.

Yhtiön toimitusjohtaja Michael Lyton kertoo lehdessä, että hän oli erittäin skeptinen netin mahdollisuuksien suhteen. Mies on jopa todennut julkisesti, ettei netistä ole koskaan ollut mitään hyötyä. Tämä tuhahdus tosin liittyi piratismiin, jonka lonkerot netissä ylettyvät myös Sonyn elokuviin.

Nyt Lyton on muuttanut mielensä: netistä voi olla hyötyä. Hän sanoo vakuuttuneensa, että sosiaalinen media muuttaa radikaalisti markkinoinnin kenttää.

 

STT

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»YRITYSTIEDOT
EmCe on vuonna 1980 perustettu suomalainen tietotekniikan palveluyritys


 
YRITYKSET

»

Kalevan perustiedot tähän, Pasi!.
»
EmCe Solution Partner Oy
Liiketoiminnan ohjauksen ratkaisukumppani.