Lauantai 13.3.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Anne Hentilä
Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling isännöi reilun sadan osanottajan seminaaria Kuusamossa.
Henkilöhaastattelu5.2.2010
Sähköinen tullaus on valtava haaste

Euroopan tullilaitokset ovat suurten muutosten edessä. Unionin hyväksymän lain mukaan tullien pitäisi toimia sähköisesti 2013 mennessä. Suomen tullihallituksen pääjohtajan Tapani Erlingin mukaan on valtava haaste saada kaikki lain edellyttämät palvelut toimimaan määräaikaan mennessä.

Suomessa valmiudet ovat tähän keskimääräistä paremmat, mutta täälläkin se tietää kovaa työtä. Rukalla alkoi torstaina kaksipäiväinen ideaseminaari, jossa on mukana tullilaitosten pääjohtajia ja keskeisiä virkamiehiä kaikista jäsenmaista ja ehdokasmaista. Seminaarissa pyritään ideoimaan ratkaisuja, joilla voidaan sujuvoittaa kansainvälistä kauppaa. Tavoitteena on parantaa EU-alueen yritysten kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla.

Tavaravirtojen ja tullauksen sujuvuus pitää pystyä takamaan ilman, että lainmukaisuudesta ja turvallisuudesta jouduttaisiin tinkimään. Keinoina ovat sähköiset järjestelmät ja lainsäädännön sekä informaatioteknologian kehittäminen nykyistä selkeämmäksi. Uuden lainsäädännön lähtökohta on paperiton tulli.

”Niin hallinnoille kuin yrityksille olisi luotava tehokkaat sähköiset palvelujärjestelmät. Laman myötä resurssit ovat pienet eli asioita pitäisi hoitaa entistä vähemmällä väellä tietotekniikan avulla. Kustannuksia on vaikea alussa alentaa, koska tietotekniikan käyttöönotto maksaa”, Erling sanoi.

Sähköistä järjestelmää ollaan parhaillaan toteuttamassa käytännössä. Erilaisia ohjelmia on kymmenittäin eteenpäin vietävinä. Sähköinen järjestelmä on linkitettävä kaikkien maiden kesken.

”Jäsenmaissa on hyvin erilaiset valmiudet ottaa tämä käyttöön. Jos järjestelmää ei ole kaikilla jäsenmailla, ei ole helppoa ottaa sitä käyttöön. Pienimmät ja köyhimmät jäsenmaat sanovat, etteivät ne selviä tästä ja toivovat komissiolta suurempaa apua.”
Seminaarissa tarkastellaan myös tarvetta ulkomaankaupan lainsäädännön radikaaliin yksinkertaistamiseen.

”Kansainvälinen kauppajärjestelmä ja sitä koskeva säännöstö on hyvin monimutkaista ja yksityiskohtaista. Jos pelisääntöjä aletaan yksinkertaistaa, siihen tarvitaan maiden korkean tason poliittinen keskustelu.”

Unionissa nähdään tarpeellisena kehittää rajakontrollia ja viranomaisten yhteistyötä kuten Suomessa on jo tapahtunutkin. Suomessa yhteistyö tullin, poliisin ja viranomaisten välillä on kehitetty pitkälle. Se kelpaa Erlingin mukaan malliksi eurooppalaisissa puitteissakin.

Kolmansien maiden ja EU-maiden välisessä kaupassa pyritään tehokkuuteen, mutta samalla myös lainmukaisuuteen. Tullien tehtävä on estää se, että kauppaan ei pääsisi piiloutumaan rikollista toimintaa. Joissakin Unionin maissa veronkierto on suuri ongelma. Pohjoismaissa tullijärjestelmä on niin tehokas, ettei tavaraa juuri tule väärillä papereilla.

”Tullipäälliköiden tehtävä on miettiä sitä, millaisia tietojärjestelmiä tarvitaan, jotta kaupan oikeellisuus voidaan varmistaa ja samalla taataan pelisääntöjä noudattaville mahdollisimman tehokas logistiikka.”

 

Anne Hentilä

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»TECHNOPOLIS
Technopolis on yritysten lukumäärällä mitaten Euroopan suurimpia teknologiakeskusketjuja ja Suomen suurin tietointensiivisten yritysten toimintaympäristöihin erikoistunut yhtiö, jonka tarjoamassa palvelukokonaisuudessa yhdistyvät yritys- ja kehityspalvelut nykyaikaisiin toimitiloihin


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos esittelee Barcelonassa 15.2.2010 alkaneessa 2010 Mobile World Congress