Perjantai 3.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Mobiili16.1.2010

Uudella tulokkaalla näytön paikka

Las Vegas, Nevada, tammikuun 7. päivä. Torstai. Maailman suurimmat kuluttajaelektroniikkamessut ovat ensimmäistä päivää käynnissä, ja sirujätti Intelin pääjohtaja Paul Otellini pitää keynote-puhettaan.

Otellini kertoo Intelin näkemyksestä tulevaisuuden trendeistä, ja esittelee yhtäkkiä puheensa puolivälissä vielä kehitteillä olevaa, Moorestown-nimellä kulkevaa mobiilipiirisarjaa.

Otellini kutsuu lavalle assistentin, joka pitelee kädessään älypuhelinta, jolla esitellään monen hengen videokonferenssia. Puhelimen on tehnyt Aava Mobile, esittelijät mainitsevat sivulauseessa.

Hetkinen.

Oululainen Aava Mobile?

"CES-messut olivat meille hieno näytön paikka", Aava Mobilen toimitusjohtaja Markus Appel hymyilee Nahkatehtaankadulla Oulussa.

"Perjantai ja lauantai menivätkin aika kiireisissä merkeissä messuilla kun keskustelimme kaikkien halukkaiden kanssa."



Irtisanomisista
uusi nälkä


Aava Mobile on uusi tulokas, joka ei vielä ole ehtinyt pitää suurta meteliä itsestään lähinnä siksi, että firmassa on tehty raivokkaasti töitä. Kun Flextronics pisti viime keväänä pillit pussiin Oulussa, moni "flexiläinen" jäi ilman töitä.

Viime toukokuussa muutamat entiset flexiläiset päättivät takoa kuumaa rautaa ja perustaa yhtiön, joka kehittää matkapuhelinteknologiaa.

Yhtiö sai Tekesiltä tukea ja sijoitusyhtiö Nexit Venturesilta kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen, ja tammikuussa prototyyppipuhelin oli jo siinä kunnossa, että Otellini pystyi esittelemään sitä "livenä".

"Vauhtihan on ollut pirun nopeaa", Appel nauraa.

"Seuraavaksi tarkoituksemme on neuvotella kumppanuuksia ehkä viiden tai kymmenen partnerin kanssa, joiden kanssa kehitämme puhelimelle sopivia sovelluksia. "

"Lopullinen tavoitteemme on lisensoida teknologiaamme matkapuhelinvalmistajille tai operaattoreille", saksalaissyntyinen toimitusjohtaja Markus Appel kertoo yrityksen takapainotteisesta liiketoimintastrategiasta.



Taantumassa piilee mahdollisuuksia


Vaikka viime vuosi oli taloudellisesti vaikea monella alalla, monien mielestä taantumassa piilee mahdollisuuksiakin. Aavan perustajat saivat Flextronicsin jäämistöstä paitsi työvoimaa - yhtiö rekrytoi 20 työntekijää kahdessa viikossa - myös kehitystyössä tarvittavaa testi- ja tuotantolaitteistoa, jotka huutokaupattiin edullisella hinnalla uusiin laitteisiin verrattuna.

"Porukka oli innokasta ja tuttua, eikä meidän tarvinnut käyttää aikaa työtapojen hiomiseen tai odotella laitteita kuukausitolkulla. Siksikin kehitystyötä on voitu tehdä näin nopealla aikataululla", sanoo Oulun toimistoa vetävä Kari Räisänen.

"Osaamista on, sillä kaikilla mukana olevilla on 10-12 mobiiliprojektia jo takana, ja kokemusta Nokian ja Flextronicsin kaltaisista suuryrityksistä, mutta myös pienemmistä pajoista."



Ohjelmistokehityksestä
seuraava askel


Aavan puhelin käyttää avoimia käyttöjärjestelmiä, ja Appel toivoo laitteen ympärille muodostuvan eräänlaisen teknologisen ekosysteemin ohjelmistopuolella Suomessa.

Tekniikan vuoksi laite voi olla älypuhelin, musiikkisoitin, navigaattori, mobiili internet-pääte; laitteen rooli riippuu alustalle kehitettävistä sovelluksista.

"Tärkeintä laitteessamme on sen toimiminen siltana internet- ja mobiilimaailmojen välillä", Appel sanoo.

"Intelin piirisarja mahdollistaa pc-koneen väännön näin pienessä laitteessa, ja painopiste tulevaisuuden palveluissa on netissä. Sen vuoksi on tärkeää saada erittäin hyvä internetin käyttökokemus pienessä laitteessa", Appel pohtii.

Janne-Pekka Manninen, tekstit

Lue lisäksi HTF:stä
Kosketusnäytöt suomalaisten suosiossa
Kännykkäsoitot halpenevat EU:n alueella
Kosketusnäytöt yleistyvät vauhdilla
Kallasvuo lupasi paremman käyttöliittymän
Burma salli kännyköiden käytön maan pääkaupungissa

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-