Internet9.12.2009
Perinteisen median verkkopalveluihin luotetaan uutisten välittäjänä, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan sosiaalista mediaa taas halutaan käyttää kommunikointiin muiden verkossa liikkuvien kanssa.
Tutkimuksen mukaan perinteisen ja sosiaalisen median roolit ovatkin erilaiset, ja ne toimivat eri tasoilla.
Tutkimukseen osallistuneista netin käyttäjistä puolet oli tuottanut verkkoon jotakin sisältöä. He olivat esimerkiksi kirjoittaneet blogia tai keskustelupuheenvuoroja, ladanneet nettiin kuvia tai videoita.
Helsingin yliopiston tutkimusta varten yli 1 000:lta verkon käyttäjältä kysyttiin heidän käyttönsä motiiveista ja medioiden luotettavuudesta. Aineistoon kuuluivat lisäksi muun muassa sisällön tuottajien haastattelut ja blogikartoitus.
STT