Perjantai 3.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Ohjelmistot25.11.2009

Viestintävirasto kehotti teleyrityksiä ryhtymään toimiin verkkopankkikäyttäjien suojelemiseksi

Viestintävirasto on ensimmäistä kertaa kehottanut teleyrityksiä ryhtymään toimenpiteisiin verkkopankkien käyttäjien suojelemiseksi.

 

Viestintävirasto on viime päivinä saanut ilmoituksia, joiden mukaan Zlob-niminen haittaohjelma on saapunut myös Suomeen.

Haittaohjelmalla tavoitellaan verkkopankkikäyttäjien tietoja. Ohjelma vaihtaa saastuttamansa työaseman verkkoasetuksia ja ohjaa rikollisen kannalta kiinnostavan liikenteen, kuten verkkopankkiliikenteen, väärennetylle internet-sivustolle.

Tietoviikko.fi:n mukaan useat teleyritykset ottivat Viestintäviraston rajoituskeinot käyttöön tiistaina.

Tapaukseen kytkeytyy yhdysvaltalaisia verkko-operaattoreita, joiden tietoturvaa vaarantavaan toimintaan Viestintävirasto on kiinnittänyt huomiota jo aiemmin. Tapausten yhteydessä esiin nousseita operaattoreita ovat muun muassa Internet Path, Inc., Carrier Net, Cernel, UkrTeleGroup ja Intercage.

Samoista verkkotoimijoista ja vastaavasta uhasta on varoitettu jo vuosi sitten.

Kaleva

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-