Lauantai 31.7.2010
/ Jyväskylä
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Risto Rasila
"Ajattelin, että siirtyminen yrittäjästä sijoittajaksi vähentäisi stressiä, mutta nyt sitä stressaa yhden firman sijasta neljästä tai viidestä firmasta", sarjayrittäjä ja riskisijoittaja Petteri Koponen vitsailee. Maanantain seminaari jatkui illalla Mobile Monday -tapahtumassa.
Henkilöhaastattelu10.11.2009
Mobiilialalla rahoitus nyt tiukassa

"Ehkä mobiilipuolella tarvitaan muutama hyvä exit, mikä herättää sijoittajien ahneuden", Petteri Koponen virnistää MoKo-seminaarissa Oulun seudun ammattikorkeakoulun konserttisalissa.

Koposen pitäisi tietää. Miehen osaltaan perustama, niin sanottu mikrobloggausyhtiö Jaiku myytiin Googlelle, mitä seurasi Koposen elämässä pari Piilaaksossa ja Lontoossa vietettyä Google-vuotta. Nyt Koponen on siirtynyt yrittäjästä sijoittajaksi ja on puurtanut kuukauden verran töitä suomalaisessa Lifeline Ventures -sijoitusyhtiössä. Lifeline Ventures pyrkii sijoittamaan siemenvaiheen yrityksiin - joskus jopa ennen kuin firmaa edes on olemassa - hyvinvointiteknologian alalla sekä mobiilialalla.

Halusta huolimatta Lifeline ei ole vielä lähtenyt mukaan yhteenkään mobiilifirmaan. Miksi ei?

"Mobiilipuolella on vieläkin paljon haasteita. Edelleenkin on vaikea löytää todella toimivaa bisnesmallia, mikä johtuu esimerkiksi laskutuksen vaikeudesta, sovellusten jakelusta, laitekannasta, mainostajien varovaisesta kiinnostuksesta. Tarvitaan erinomainen idea, tarkkaan määritelty fokus, hyvä tiimi ja tietysti toimiva bisnesmalli", Koponen listaa.

Koponen odotti näkevänsä uusia mobiiliyrittäjiä esimerkiksi Nokian eropakettien siivittämänä, mutta myöntää alan olevan vaikea siksikin, että rahaa on nyt vaikea saada.

"Siemenvaiheen rahoitusta on Suomessa tällä hetkellä todella vähän ja Euroopassakin sen määrä vähenee jatkuvasti. Amerikkalaisilla sijoittajilla on paljon ennakkoluuloja mobiilifirmoja kohtaan, koska kymmenen vuotta on jo kyselty, että tulisiko tästä tai tästä firmasta nyt todellinen läpimurto mobiilipuolella, eikä ole tullut. Sijoittajat varovat esimerkiksi firmoja, joiden tuote vaatii operaattoripohjaista laskutusta, koska siitä tuli aikoinaan sormille."

Toisaalta mobiiliratkaisut ovat kasvussa, mistä ovat osoituksena Twitterin kaltaiset yhteisöpalvelut tai Applen sovelluskauppa App Store, josta voi ladata sovelluksia yhtiön iPhone-puhelimeen. Samalla periaatteella toimii myös Nokian Ovi-palvelu.

"Kyllä muutosta on, ei tarvitse itsekään enää hävetä kun sanoo olevansa mobiilialalla", Koponen naurahtaa.

"Nykyisin mobiili on vakiinnuttanut jo jossain määrin asemaansa internetin jatkeena, mihin esimerkiksi Google uskoo täysillä: nettiselain on jatkossa puhelimen tärkein käyttöliittymä, jonka kautta käytetään palveluja ja sovelluksia."

Nyt Koposen mielestä aika olisi otollinen mobiilialan start-up -yrityksille.

"On ristiriitaista, että rahoituksen saaminen on tällä hetkellä vaikeaa, mutta kolmen tai neljän vuoden aikana nähdään menestyksekkäitä exitejä eli start-upien myymistä isommille toimijoille. Mobiilimarkkina on kasvanut ja laitekanta monipuolistunut ja monet isot pelurit joutuvat nyt säntäämään alueille, joilla niillä ei ole teknologiaa tai palveluja. ja ne tekevät sen hankintojen kautta."

Lifeline Ventures on tällä hetkellä mukana neljässä yrityksessä. Sijoitukset ovat tällä hetkellä muutaman kymmenen tuhannen euron luokkaa, mutta Lifelinen sijoittajat tulevat mukaan yrityksen toimintaan, töihin.

"Me emme halua lähteä perinteisellä riskirahoitusmallilla liikkeelle, koska se ei välttämättä toimi näin varhaisen vaiheen yritysten kohdalla. Voimme mennä mukaan firmaan jo ennen kuin sitä on olemassa, ja pystymme tuomaan oman yrittäjäelämästä saamamme hyödyt kuten kontaktit rahoittajiin ja kokemuksen tunnistaa virheet."

"Pyrimme keräämään myös itsellemme rahaa, jolloin sijoituksemme kasvavat tuonne 50 000-200 000 euron luokkaan, mikä on kategoria, jossa on puutteita tällä hetkellä. Sijoitamme ikään kuin omasta taseestamme yrityksiin, mikä takaa sen, että meillä on oma lehmä vahvasti ojassa", Koponen selvittää.

Katso video

Janne-Pekka Manninen

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»YRITYSTIEDOT
EmCe on vuonna 1980 perustettu suomalainen tietotekniikan palveluyritys


 
YRITYKSET

»

Kalevan perustiedot tähän, Pasi!.
»
EmCe Solution Partner Oy
Liiketoiminnan ohjauksen ratkaisukumppani.