Teknologia5.11.2009
Finnet-liitto julkaisi torstaina kannanoton, jossa järjestö pitää pelkkää mobiililaajakaistaa riittämättömänä keinona tarjota ihmisille tietoliikenneyhteyksiä.
Finnet-liiton mukaan vaarana on, että Suomi jakaantuu alueisiin, joissa tietoliikennepalvelut ovat kehittyneitä ja alueisiin, joiden kehitys pysähtyy, koska käytössä on vain mobiililaajakaista.
Liiton mukaan on arvioitu, että käyttäjämäärän ja tietoliikenteen nykyvauhdin kasvu edellyttää internetin runkoverkon kapasiteetin tuhatkertaistamista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jatkossa yhä suuremman osan kasvusta aiheuttaa jatkuvasti lisääntyvä ja aina laadukkaampi videoliikenne tv-ohjelmineen ja verkkotallennuspalveluineen. Pelkkä sähköpostin lukeminen ja pankkipalveluiden käyttö ei enää riitä.
Finnetin mukaan valokaapelin kyky siirtää tietoa on ylivertainen radiotaajuuksilla toteutettuun verkkoon verrattuna. Kummankin osalta tapahtuu koko ajan kehitystä, mutta ero siirtokyvyssä näiden verkkojen välillä kasvaa edelleen myös tulevaisuudessa.
Ryhmä kertookin panostavansa kuiturakentamiseen. Tarkoituksena on saada vähintään sadan megabitin tietoverkkoyhteys palveluineen ja monipuolisine teräväpiirtotelevisio-ohjelmineen oman alueen asiakkaille, oman, paikallisen tietoliikennepalveluja tarjoavan yhtiön toteuttamana.
Finnet-liitto on alueellisten puhelinyhtiöiden keskusjärjestö ja yhteistyöelin. Finnet-liittoon kuuluu 27 puhelinyhtiötä, jotka työllistävät tytäryhtiöineen kaikkiaan yli 2 400 henkilöä.
Janne-Pekka Manninen