Perjantai 3.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Kimmo Rauatmaa
Työntekijäosapuoli arvioi, että irtisanomisten jatkuminen uhkaisi koko Incapin Vuokatin tehtaan tulevaisuutta.
Teollisuus27.8.2008
Incap aikoo ottaa uuden suunnan

Haasteellisesta kysyntätilanteesta ja heikosta kannattavuudesta kärsinyt elektroniikan sopimusvalmistaja Incap Oyj panee uusiksi strategiansa ja organisaatiorakenteensa. Näillä toimilla Incap kertoo tähtäävänsä "kannattavaan kasvuun".

Incap kertoi tiistaina myös aloittavansa Vuokatin tehtaalla yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yksikön kaikkia työntekijöitä ja toimihenkilöitä. Yt-neuvotteluissa sovittavat toimenpiteet - lomautukset, osa-aikaistamiset tai irtisanomiset - koskevat enintään noin 80:tä henkilöä. Tällä hetkellä Incapin palveluksessa Vuokatissa on 174 henkilöä.

"Ensimmäisenä on kannattavuuden parantaminen. Pitkän tähtäimen suunnitelmana on toimialapalveluiden kautta parantaa asiakaslähtöisyyttä. Haemme uusia asiakassegmenttejä ja palveluita asiakkaille", selostaa toimitusjohtaja Sami Mykkänen Incapin tavoitteita Kalevalle.

Toiminta keskitetään kolmeen yksikköön

Incap uudistaa organisaationsa kolmeen tulosvastuulliseen liiketoimintayksikköön, joita ovat syyskuun alusta lukien energiatehokkuus, hyvinvointi ja kehittyvät liiketoiminnat. Tehtaiden keihäänkärkiä teroitetaan keskittämällä osaamista yksiköittäin ja purkamalla päällekkäisyyksiä.

"Jaamme selvästi osaamisemme ja resurssimme kolmeen alueeseen. Henkilöt, jotka työskentelevät kyseisissä bisnesyksiköissä, pystyvät keskittymään paremmin ja täyspäiväisesti omien asiakkuuksiensa hoitoon ja asiakassuhteiden kehittämiseen", Mykkänen sanoo.

Energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian johtavien laitevalmistajien palveluun Incapin ei tarvitse heittäytyä puhtaalta pöydältä, sillä sen nykyisistä asiakkaista moni sijoittuu uusiin bisnesyksiköihin.

"Intian asiakkuudet sijoittuvat hyvin energia-bisnesyksikköön, samoin kuin tuotekehitysosaamisemme Intiassa. Ottaa jonkin aikaa, että saamme kaikki asiat jalkautettua."

Uudistuva Incap keskittyy ensin olemassa olevien asiakkuuksien hoitoon ja syventämiseen muun muassa laajentamalla elinkaaripalvelujaan. Myöhemmin aletaan metsästää uusia asiakkaita.

Suunnan tarkistus oli odotettavissa

Incapin ottamat uudet suuntimat eivät tule yllätyksenä. Incapin hallitus ja uusiutunut omistajakunta ovat saaneet tarpeekseen yhtiön kurimuksesta.

Omistajia on kismittänyt omalle pääomalle saatava kehno tuotto. Incap on toiminut tappiolla useita vuosineljänneksiä, eikä jakokelpoista voittoa ole kerrytetty. Lisäksi vastuiden jakaminen yhtiön sisällä on koettu sekavaksi.

Omistajaintressin heikko toteutuminen johti siihen, että Juhani Hanninen sai lähteä toimitusjohtajan paikalta ja hänet siirrettiin konsernin sisällä muihin tehtäviin.

Incapin paalupaikalle nostettiin kesäkuun alussa nuorempaa voimaa, insinööri Sami Mykkänen, 35, jolla on kokemusta alalta ja kansainvälisestä toimintaympäristöstä.

Incapin palvelukseen Mykkänen tuli alun perin maaliskuussa 2007 ja ehätti vakuuttaa osaamisellaan hallituksen. Hallituksen puheenjohtaja Kalevi Laurila on linjannut, että kannattavuuden kohentaminen on uuden toimitusjohtajan "ykkösasia".

Mykkäsen täytyy panna nopeasti tuulemaan, mikäli hän aikoo pysyä postillaan. Hänen toimitusjohtajuutensa on nimittäin määräaikainen - "sateen tekemiseen" on aikaa vuoden loppuun. Mikäli kvartaaliluvut eivät ala kirkastua tilikauden loppua kohti, Mykkänenkin saa väistyä.

Nyt Incap keskittyy aloille, joilla on voimakkaat kansainväliset kasvumahdollisuudet. Tässä paletissa Intian ja Viron yksikköjen merkitys korostuu. Intiassa Incap on kasvu-uralla ja saanut puolentusinaa merkittävää asiakkuutta. Kalevan tietojen mukaan Incap on toistaiseksi toiminut Intiassa tappiolla.

Lassi Karppinen

Lisää aiheesta
Incapin liiketulos tappiollinen
Mykkänen Incapin toimitusjohtajaksi
Incap edelleen pakkasella
Tarjolla tuhat ja yksi mahdollisuutta

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-