Loppusilausta vailla oleva 3G-puhelinten kytkykauppalaki parantaa kuluttajansuojaa ja asettaa operaattoreille uusia vaatimuksia.
Liikenne- ja viestintäministeriö muun muassa määrää, että asiakkaalle on tarjottava jatkossa 24 kuukauden liittymäsopimuksen lisäksi 12 kuukauden sopimusta. Uusi laki edellyttää myös sopimusta tehtäessä, että kuluttajan on saatava tietoa sopimuksen irtisanomisperusteista.
Edellinen kytkykauppalaki oli väliaikainen, mutta ministeriö puoltaa sen vakinaistamista muutosesityksin.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) perustelee kytkykaupan vakinaistamista sillä, että laki on toteuttanut sille asetetut tavoitteet. Uusi tekniikka on käynyt kaupaksi ja 3G-verkko on laajentunut.
"Olemme maailmanennätysvauhdissa asiakastilauksen määrän kasvulla mitattuna. Myös verkon laajentuminen on hyvässä vauhdissa", Lindén sanoo. Hän aikoo tuoda lain presidentin esittelyyn tämän kuun lopulla.
Operaattorit ovat suhtautuneet kytkykauppaan kaksijakoisesti: ne joilla on paljon 3G-sopimuksia, puoltavat kytkyä, kun taas pienemmät vastustavat.
Myös Nokia suhtautuu epäillen kytkykauppaan, koska se pelkää operaattoreiden kasvattavan siinä valtaa laitevalmistajien kustannuksella.
"On vaikea perustella, miksi kytkykauppa olisi kiellettävä, koska asiakas voi valita liittymän ilman puhelinta", Lindén puolustaa lain säätämistä pysyväksi.
Minimiaika irtautumiselle
Ministeriö ja kuluttajaviranomainen ovat saaneet kuluttajilta paljon palautetta kytkykaupan aiheuttamista ongelmista. Yllätyksiä ovat aiheuttaneet puhelinlaskut, sopimusten automaattiset jatkumiset ja niistä irti pääseminen.
Nyt uusi laki yrittää poistaa näitä vitsauksia. Lakiin kirjataan operaattorille velvollisuus ilmoittaa kytkysopimuksen suoman puhe- tai datasaldon ylityksestä asiakkaalle.
Tällöin vältetään se, ettei asiakas joudu tietämättään maksamaan normaalia korkeampia puhelinlaskuja, jotka johtuvat sopimukseen kirjatun saldon ylityksestä.
Uusi laki selventää myös sopimuksesta irtisanoutumisen pelisääntöjä. Jos asiakas irtisanoutuu sopimuksesta maksuvaikeussyistä, eli niin sanotuin sosiaalisin perustein, tällöin operaattori saa puhelimen. Jos taas sopimuksesta irtautuu rahalla, puhelin siirtyy luonnollisesti asiakkaalle. Aiemmin näissä käytännöissä on ollut epäselvyyksiä.
Ikäihmisille
kytkykauppa
Asiakkailla on myös ollut vaikeuksia vaihtaa operaattoria kytkysopimuksen päätyttyä. Sim-lukollisten puhelimien purkaminen ei ole aina ollut helppoa.
Nyt ministeriö edellyttää, että kytkystä on päästävä irti sopimuksen päätyttyä viimeistään kahden viikon kuluessa.
Aiemmassa laissa kytkykauppa kiellettiin 2G- eli gsm-puhelinta ostettaessa. Nyt tuohon rajaukseen tulee höllennys, kun ikäihmisille suunnatut erikoispuhelimet pääsevät kytkykaupan piiriin.
Valtiovalta haluaa taata kytkykaupalla kaikille puhelinpalvelut, vaikka operaattorit rullaavat lankaverkkoa pois. Ikäihmisten matkapuhelimet muistuttavat vanhoja puhelinluureja, jotta niiden käyttö olisi kohderyhmälle mahdollisimman helppoa. Senioripuhelimet ovat normaalia kalliimpia. Kytkykaupalla niiden lunastaminen helpottuu.
Alberto Claramunt, tekstit