"Tänne olisi tultava pian, että pääsisi mukaan Intian nousu-aaltoon", suosittelee Finpron New Delhin toimistoa kolmisen vuotta johtanut Seppo Keränen.
Suurista suomalaisyrityksistä Intian ovat jo Nokian lisäksi löytäneet maassa hyvin menestyneet Kone, UPM, Tekla ja Metso Minerals.
Vaikka Intia on markkinana vielä etäinen ja maana pelottavakin, yritysjohtajana Keränen kyllä rohtaistuisi tunnustelemaan oman yrityksen mahdollisuuksia Suomea 200 kertaa väkirikkaammassa maassa. "Runsas vuosikymmen sitten elimme ensimmäisiä Kiina-ilmiön vuosia. Nyt onnekkaat oivaltavat etsiä hyötyä avautumassa olevasta Intia-Ilmiöstä."
Intiassa toimii noin 80 suomalaista yritystä. Yli puolet niistä on asettunut maahan muutaman viime vuoden aikana. Suomalaisittain suorastaan suunnattomille - maailman väestöstä Intiassa asuu 20 prosenttia - markkinoille on asettunut jo myös muutama pohjoissuomalainen, kärkeänä Polar Electro ja Incap sekä Nethawk.
Finpro tuo Ouluun
kontaktitapahtuman
Muutaman Intiaan jo panostaneen pohjoissuomalaisen yrityksen vastapainoksi myös jokunen intialainen on löytänyt Pohjois-Suomen, Sarawaren Rovaniemeltä, Medipolis GMP:n Oulusta sekä Winwindin Oulusta ja Iistä. Keräsen mukaan kolmekin uutta investointia odottelee julkistamistaan. Verkkoja heitellään siis kumpaankin suuntaan. Suomessa Finpro tilastoi toimivan kuitenkin vasta 23 intialaista yritystä.
Osaltaan niistä on kiittäminen juuri Finproa, joka viime lokakuussa järjesti Goassa sarjassaan ensimmäisen kontaktitapahtuman, Find 2007:n. Ensimmäisten intialaisinvestointien saattelemana myös itse tapahtuma löysi tiensä Ouluun. Seuraava Suomi-Intia-yritystapaaminen, Find 2008 järjestetään toukokuussa Oulussa.
Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelut ja Oulu Innovation olivat kiinnostuneita Intian tarjoamista mahdollisuuksista ja etenkin oululaisen tutkimuksen kaupallistamismahdollisuuksista tuhannen ja yhden yön maassa, että ne lähettivät edustajansa tapahtumaan, itsekin oululaislähtöinen Keränen myhäilee.
"Goan tapahtuma oli herättävä. Kun tilaisuus vastaavaan tarjoutuu Suomessa, tietysti olemme mukana", vakuuttaa projektipäällikkö Riitta-Liisa Kortesluoma yliopiston koulutus- ja tutkimuspalveluista. Nyt yksikkö vastaa Oulu Innovationin kanssa yhdessä Finpron ja Intian teollisuusliiton kanssa toteutettavan tapahtuman järjestelyistä Oulussa. Näin Oulussakin etsitään ystäviä ja yhteyksiä, kanavia bisneksen avaamiseksi Intiassa.
Kolmessa vuodessa
6 000 käyntikorttia
Lokakuussa 2007 Intian Goassa toteutettuun Find-tapahtumaan osallistui noin 50 suomalaista. Kaikkiaan tapahtuma kokosi yhteensä 115 yhteistyöstä kiinnostunutta henkilöä. Oulun tapahtumassa Keränen ennakoi suomalaisyritysten edustuksen selvästi vankemmaksi, mutta myöntää hieman jännittävänsä sitä, kuinka vahvaksi intialaisedustus lopulta muodostuu.
Toisaalta osanottajien suuri määrä ei ole kontaktitapahtuman tärkein tavoite. Keränen painottaa ponnistelevansa, "että Finpro saisi Oulusta kiinnostumaan nimenomaa sellaisia intialaisia yrityksiä, jotka ovat potentiaalisia yhteistyökumppaneita oululaisille yrityksille ja valmiita verkottumaan eri tavoin suomalaisten teknologiayritysten kanssa".
"On osattava verkostoitua oikeiden ihmisten kanssa", painottaa kolmen vuoden aikana Intia-komennuksellaan kontakteja rakentaessaan jo 6 000 käyntikorttia vaihtanut Keränen.
Töitä Keräsen mukaan onkin tehtävä hartiavoimin, sillä valveutuneetkaan intialaiset eivät välttämättä ole edes kuulleet Suomesta, eivätkä tiedä suomalaisesta huippuosaamisesta yhtikäs mitään.
Nykyään jo viesti leviää Intiassa aiempaa tehokkaammin muun muassa juuri Finpron toimesta. Suomalaisella ulkomaankaupan edistäjällä on Intiassa jo kolme toimistoa. Delhissä, Mumbaissa ja Chennaissa Finprolla on palveluksessaan yhteensä
13 vienninedistäjää.
Pekka Siltanen