Tietoturva22.4.2008
Britannian virastoissa ja yrityksissä tapahtuu yhä "anteeksiantamattoman
paljon" tietosuojarikkomuksia, ilmenee tietosuojaa valvovan viranomaisen
raportista.
Pääministeri Gordon Brown määräsi tietosuojan tason
selvitettäväksi viime vuonna, kun 25 miljoonan ihmisen verotiedot olivat
joutuneet kadoksiin. Valvontaviranomainen vaatii, että hallituksen, pankkien ja
muiden henkilötietoja käsittelevien tahojen on asetettava tietosuojan
parantaminen ykköstavoitteekseen.
Viime marraskuun jälkeen on tapahtunut 94 tietosuojarikkomusta. Joukkoon
mahtuu kannettavien tietokoneiden, levykkeiden, muistitikkujen ja asiakirjojen
katoamisia. Osa on varastettu, osa on kadonnut postissa.
Toisen selvityksen mukaan tietosuojaa on parannettu kuuden viimeksi kuluneen
vuoden aikana. Monet viranomaiset kuitenkin laistavat jopa aivan
perustavanlaatuisista suojaustoimista.
STT, Reuters