Kuva: Lehtikuva/Marja Airio
Tietoturva27.3.2008
Sampo Pankki kertoi torstaina, että pankin verkkopankkisivustolla on edelleen tietoturva-aukkoja. Pankin viestintäjohtajan Hannu Vuolan mukaan niitä korjataan parhaillaan.
Pankki kertoi keskiviikkona, että sivustolla oli ollut tietoturvapuute, jonka pankki oli jo korjannut. Vuolan mukaan yön aikana puutteita oli kuitenkin löytynyt lisää.
Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan tietoturva-aukot altistavat verkkopankkisivuston phishing- eli kalasteluhyökkäyksille.
"Meillä ei ole tiedossa, että kukaan olisi oikeasti yrittänyt tehdä mitään rikollista", Hyppönen sanoo.
Hänen mukaansa maailmalta sen sijaan löytyy useampikin tapaus, jossa vastaavanlaisia reikiä on käytetty hyväksi.
Sampo Pankki otti pääsiäisen aikana käyttöön tanskalaisemo Danske Bankin tietojärjestelmät. Erilaisia ongelmia on ilmennyt pitkin viikkoa.
STT