Kuva:
Palvelut12.3.2008
Jyväskyläläinen Protacon Solutions Oy toimitti Metsähallitukselle
kalatalouden suunnittelu- ja seurantajärjestelmän, jonka avulla voidaan
merkittävästi kehittää yksittäisten järvien, lampien ja jokien kalavesien
käyttöä ja hoitoa.
Järjestelmä mahdollistaa ajantasaisen ja paikkakohtaisen tiedon hyödyntämisen
ekologisesti kestävän kalastuksen suunnittelussa. Tällaisen järjestelmän käyttö
nykyaikaistaa valtion kalavesien hoidon ja on uutta koko kalatalouden
sektorilla.
Uuden sähköisen ja keskitetyn järjestelmän myötä Metsähallituksen
saalisseuranta on jatkuvaa ja koskee kaikkea valtion luvilla ja vesillä
tapahtuvaa kalastusta koko maassa. Tähän saakka kalastuksen määrää ja saaliita
on valtakunnallisesti selvitetty yksittäisillä laajoilla kalastustiedusteluilla.
Ajantasaisen ja jatkuvaan seurantaan perustuvan tiedon puute on ollut
ongelmana kaikessa kalatalouden suunnittelussa. Alueellista tietoa tarvittaessa,
sitä on kerätty työläillä tiedusteluilla tai koekalastuksilla.
Kalatalouden suunnittelujärjestelmä hyödyntää kalastajien internetissä
antamia saalis- ja muita asiakaspalautteita. Kalastaja ja hänen antamansa
palaute onkin koko järjestelmän tärkein tekijä. Jokainen kalastaja osallistuu
saalispalautteen antamisella kalastamiensa vesien hoidon ja käytön
suunnitteluun.
Kalastajan antamia saalispalautteita hyödynnetään kalabiologisessa
seurannassa ja laskennassa. Muut asiakaspalautteet tarjoavat arvokasta tietoa
mm. yksittäisten kalapaikkojen kehittämiseksi.
Metsähallitukselle järjestelmän toimittaneen Protacon Solutionsin toiminta
kattaa sovelluksen suunnittelun, toteutuksen, käyttöönoton ja koulutuksen.
Lisäksi Protacon tuottaa järjestelmän tuki-, ylläpito ja käyttöpalvelut sekä
vastaa teknisestä jatkokehityksestä. Palvelusopimus on kestoltaan kaksivuotinen
ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Kalastuksen saalispalautteen antoon pääsee tästä
linkistä.
Petri Kananen