Kulttuuri22.10.2007
Yli sata nuorta digitaalisen taiteen harrastajaa kokoontuu tällä viikolla
pääkaupunkiseudulle DigiTaika-festivaalille. Valtakunnallinen digitaalisen
taiteen tapahtuma alkoi maanantaina ja jatkuu sunnuntaihin Helsingissä ja
Vantaalla. Festivaalille osallistuu 10-20-vuotiaita digitaitajia eri puolilta
Suomea.
Tapahtumassa nuorille tarjoutuu tilaisuus esitellä taitojaan julkisesti ja
saada myös työstään asiantuntevaa palautetta. Näyttelyitä järjestetään muun
muassa 10-kirjastossa, Lasipalatsin näyttelytiloissa ja kulttuuriareena
Gloriassa.
Festivaalin teema on tila, jota nuoret käsittelevät töissään monipuolisesti.
Teokset ottavat kantaa muun muassa ympäristön tilaan, nykymuotiin, median
antamaan ihmisen malliin ja päihteiden väärinkäyttöön. Muodoltaan työt ovat
digikuvia, videoita, animaatioita, multimediaa, nettisivuja ja
ääntä.
STT