Rainer Partanen. " /> Jutron vähentää 50 työntekijää Oulun tehtaalta - HighTech Forum
Perjantai 3.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Yritysuutiset29.11.2005

Jutron vähentää 50 työntekijää Oulun tehtaalta

Elektroniikan sopimusvalmistaja Jutron Oy aloittaa yt-neuvottelut Oulun tehtaallaan. Yhtiö aikoo vähentää enintään noin 50 työntekijää. "Kun ei kannata niin ei kannata", sanoo toimitusjohtaja Rainer Partanen.

Yhtiön tuotannosta 70 prosenttia menee tietoliikennesektorille, jossa ovat vallinneet voimakkaat kustannuspaineet viime vuosien aikana.

Oulussa Jutronilla on määräaikaiset mukaan lukien yhteensä vajaat 170 työntekijää ja toimihenkilöä. Yt-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä, mutta vähennykset painottuvat työntekijäpuolelle.

Jutronin toinen tehdas on Virossa, jonka tuotantovastuuta lisätään. Partasen mukaan oli yllätys, että yhtiö joutuu näin voimakkaasti siirtymään Viroon päin.



Kustannuksia
ei saa hintoihin


Hänen mukaansa elektroniikan hintataso on sitä luokkaa, että liikevaihdosta enää vain kolmasosa pystytään tekemään kannattavasti Suomessa. "On venytetty tätä ehkä liian pitkään, tämä olisi pitänyt aloittaa jo viime kesänä. Yritettiin vielä saada siirrettyä osa kustannuksista hintoihin, mutta näyttää siltä, että se on mahdotonta", Partanen sanoo vähennyksistä.

Hänen mukaansa Oulun tehtaan työntekijät osaavat työnsä ja tehtaaseen on investoitu kovasti. Kustannustaso on kuitenkin Suomessa liian korkea. "Olemme tehneet tappiota tänä vuonna , ja se on saatava loppumaan. Merkittäviä henkilöstövähennyksiä tulee, tältä ei pelasta mikään."

Partanen toivoo, että jatkossa riittää työtä, jota kannattaa tehdä Suomessa. "Henkilökohtaisesti koen tämän melkoisena tappiona. Töitä on niin paljon kuin pystyttäisiin tekemään, mutta kun me liimataan jokaiseen tuotteeseen rahaa matkaan."

Neuvotteluissa puhutaan käytännössä irtisanomisista. "Tällä toimialalla on tapahtunut niin suuria rakenteellisia muutoksia, että lomauttaminen on vain väliaikaisratkaisu. Lomautuksilla voidaan oikaista lyhytaikaisia suhdannevaihteluita, mutta kyllä tässä joudutaan sopeutumaan pysyvään olotilaan. Mehän olemme minun käsittääkseni viimeinen yritys tällä alueella, joka tämän toteuttaa", Partanen sanoo.

Pääluottamusmies Janne Myyryläisen mukaan yt-neuvottelut eivät tulleet yllätyksenä, mutta vähennettävien henkilöiden suuri määrä oli sen sijaan hänelle yllätys.

Pasi Klemettilä

Lisää aiheesta
Oululainen Jutron sai miljoonatilauksen Cerniltä
Jutron kohta maailmanluokkaan
Jutron valmistaa FRWD:n suorituksen mittauslaitetta

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-