Perjantai 12.3.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Talous19.10.2005

Sanmina-SCI irtisanoo 67 Haukiputaalta

Elektroniikan sopimusvalmistaja Sanmina-SCI irtisanoo 50 työntekijää ja 17 toimihenkilöä Haukiputaalta Pohjois-Pohjanmaalta. Irtisanomiset toteutetaan välittömästi.


Haukiputaan Sanmina-SCI:n toimitusjohtaja Jukka Niemi perustelee irtisanomisia tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Hänen mukaansa tilanteeseen on päädytty normaalin kysynnän muuttumisen myötä.
Irtisanomisten jälkeen tehtaalle jää noin 500 työntekijää.

Irtisanomisista ilmoitettiin Haukiputaan tehtaan työntekijöille tiistaina. Työntekijöiden pääluottamusmiehen Marko Penttilän mukaan irtisanomisia osattiin odottaa, sillä tehtaalla aloitettiin syyskuun alkupuolella yt-neuvottelut. Neuvottelut koskivat 60:tä työntekijää ja 25:tä toimihenkilöä.

-Kyllähän se tietenkin porukkaa apeaksi vetää, vaikka määrää saatiinkin hieman tiputettua, Penttilä kuvailee.

Haukiputaan Sanmina-SCI on ilmoittanut perustavansa toimipisteen Kostamukseen. Tämä herättää pääluottamusmies Penttilässä ristiriitaisia ajatuksia.

- Jos jonnekin avataan uusi toimipiste, sinne varmaankin menee jotain työtäkin, hän pohtii.

Jukka Niemen mukaan uudesta toimipisteestä huolimatta yritys aikoo ylläpitää merkittävää tuotantotoimintaa Haukiputaalla jatkossakin.

-- Luottavaisin mielin kuitenkin odotan, että toiminta täällä jatkuu. Tulevaisuus näyttää, missä mittakaavassa, Marko Penttilä kuvailee.

Väki on vähentynyt Haukiputaan tehtaalla kuluvan vuoden aikana ennen irtisanomisiakin. Yhtiöllä oli noin 100 määräaikaista työntekijää, joiden työsopimusten määräaika meni umpeen.

Haukiputaan Sanmina-SCI on maailman toiseksi suurimman elektroniikan sopimusvalmistajan Sanmina-SCI:n tytäryhtiö. Emoyhtiö on ilmoittanut perustavansa uuden tehtaan Intiaan vuoden kuluessa.

Lisäksi yhtiö aikoo lisätä henkilöstöään Singaporessa 10 prosentilla. Nykyisin Sanmina-SCI:llä on Singaporessa 1 000 työntekijää.

STT

Lisää aiheesta
Sanmina perustaa tehtaan Intiaan
Ulosmarssia harva se päivä
Sanminan työntekijöiden mitta täyttyi
Sanmina aloitti yt-neuvottelut Haukiputaalla

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»YRITYSTIEDOT
EmCe on vuonna 1980 perustettu suomalainen tietotekniikan palveluyritys


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos esittelee Barcelonassa 15.2.2010 alkaneessa 2010 Mobile World Congress