Sijoittaminen20.4.2005
Nokia-
vetoinen nousu pörssissä jatkui alkuiltapäivästä. Nokia oli kallistunut tiistain päätöshinnasta 19 senttiä tai 1,6 prosenttia 11,77 euroon. Kymmenestä vaihdetuimmasta yhtiöstä laskussa oli vain
Comptel, jonka alkuvuoden voitto jäi viimevuotista heikommaksi.
Comptelia jyrkemmässä laskussa oli vain Endero, joka oli halventunut 8 senttiä tai 5 prosenttia 1,53 euroon. Päivän aikana suhteellisesti eniten oli kallistunut Benefon, jolla käytiin kello 14.45:n aikaan kauppaa 25 sentillä. Se oli 20 prosenttia tai 4 senttiä edellisillan päätöshintaa enemmän. Benefon on myös päivän viidenneksi vaihdetuin yhtiö.
Benefon ilmoitti aamupäivällä hakevansa saneerausohjelmansa muuttamista. Jos muutokset hyväksytään, ohjelma loppuisi jo tänä kesänä. Nykyohjelmalla yhtiön velkasaneeraus päättyisi vuoden 2008 lopussa.
Metsäyhtiöt olivat keskimäärin 0,7 prosentin myötäisessä. Myös prelistalla Neste Oil oli aamun notkahduksen jälkeen nousussa.
Pörssin yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi oli vahvistunut 0,9 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi 0,7 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt hieman alle 500 miljoonaa euroa.
STT