Ohjelmistot4.1.2002
Ohjelmistoteollisuus on noussut Suomessa nopeasti koko ajan merkitykseltään
kasvavaksi tulevaisuuden toimialaksi. Oulunkin seudulla ohjelmistotuoteyritysten
määrä on jo huomattavan suuri.
Jo viime vuosikymmenen lopulla Suomessa nähtiin toimialan mahdollisuudet ja
käynnistettiin laajoja kehittämistoimia ohjelmistotuoteliiketoiminnan
kansainvälistymiseksi.
Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ohjelmistoalan panostukset ovat
hyödyttäneet erityisesti toimialan nuorimpia yrityksiä ja edistäneet esimerkiksi
Oulun seudulla pelkästään tuotemyyntiin keskittyneiden yritysten syntymistä.
Toisaalta tuotteisiin perustuvan liiketoiminnan käynnistäminen on
yllättävänkin haasteellista. Tutkimuksen mukaan monet yritykset yhdistävätkin
edelleen eri tavoin tuoteliiketoimintaa perinteisempään
palveluliiketoimintaan.
Kauppatieteen maisteri Satu Sallisen yhteistyössä tekniikan
tohtori Kari Leppälän ja professori Veikko Seppäsen
kanssa tekemä tutkimus osoittaa silti selkeästi, että yhä useammat
yritykset pyrkivät hyödyntämään suunnitteluosaamista juuri tuoteliiketoimintansa
kehittämiseksi.
Viime vuosina Suomi on siirtynyt teknologian tuojan ja omaksujan roolista
tietoteknisen tutkimuksen ja kehityksen eturintamaan.
Suomeen on syntynyt maailmanluokan teollisuutta, jonka uusissa tuotteissa
tutkimus ja tuotekehitys ovat nousseet tärkeimmäksi teolliseksi
tuotantotekijäksi. Sen myötä tietoteknisille aloille on kehittynyt vahva
suunnittelukulttuuri ja siihen liittyvää palveluliiketoimintaa.
Ohjelmistoala uusiin haasteisiin
Perinteisesti ohjelmistojen suunnitteluosaamista ovat kehittäneet sähkö- ja
automaatioalan suuret yritykset. Osaamista on sovellettu paperitehtaista
metallipajoihin. Toinen vahva alue on ollut tietojenkäsittely pankeissa,
vakuutuslaitoksissa ja valtionhallinnossa.
Esimerkiksi Nokian asema kotimaisen ohjelmistosuunnitteluosaamisen tilaajana
korostui vasta 1990-luvulla, kun ohjelmistojen osuus tietoliikennejärjestelmissä
ja -laitteissa kasvoi kohisten.
Ohjelmointiosaamisesta tuli niukkuushyödyke, jota alettiin hankkia
lisääntyvässä määrin alihankintana erikoistuneilta yrityksiltä.
Omat tuotteet kiehtovia
Ohjelmistosuunnitteluosaamisen myyntiä sävyttää samanaikainen laatu- ja
resurssikilpailu. Tilaaja joko ostaa osaamista, jota sillä itsellä ei ole, tai
pyrkii takaaman toimittajien resurssien käytettävyyden omien tavoitteidensa
toteuttamiseksi.
Ostajan perusongelmana on valita toimittaja, joka on täyttää laatuvaatimukset
eli sekä osaa asiansa että ymmärtää asiakkaan tarpeet. Toimittajilta odotetaan
sekä aloitteellisuutta että teknistä osaamista. Tutkimus vahvistaa, että
palveluyritykset osallistuvat hyvinkin läheisesti asiakkaidensa tuotteiden
tai toimintaprosessien suunnitteluun ja kehittämiseen.
Viime vuosikymmenen lopulla Suomessa ryhdyttiin laajalti panostamaan
ohjelmistotuotteiden kehittämiseen.
Monessa ohjelmistoyrityksessä pelkän suunnittelutyön myynti koettiin
paikalliseksi, vanhanaikaiseksi, hitaaksi ja epävarmaksi liiketoiminnaksi.
Tavoitteeksi asetettiin globaalien massamarkkinoiden valtaus omilla tuotteilla,
pääomasijoittajien ja ulkomaisen markkinointikanavien avulla.
Ohjelmistotuotteiden myyntiin perustuva liiketoiminta on havaittu kuitenkin
haasteelliseksi, koskapa se merkitsee siirtymistä perinteisen markkina- ja
hintakilpailun alueelle.
Oulun yliopisto avaa tutkimusuraa
Yksi Oulun yliopiston tietoteollisuuden ja ohjelmistoliiketoiminnan
tutkimuksen kohteista on juuri ohjelmistoyritysten liiketoiminnassa tapahtuneet
muutokset.
Toistaiseksi alan tutkimusta on suhteellisen vähän, eikä julkisia aineistoja
ole juuri saatavilla.
Juuri tästä syystä Oulun yliopisto on suorittanut ohjelmistoyritysten
toimintastrategioita ja liiketoiminnan muotoja luotaavan kyselytutkimuksen.
Parille sadalle ohjelmistoalan yritykselle lähetetystä kyselystä näkyy varsin
selvästi yritysten pyrkimys yhdistää eri tavoilla tuotteita ja palveluja.
Tavanomaisen ohjelmistoyritysten kahtia jaottelun eli suunnittelu- ja
tuoteyritysten sijasta tutkimuksessa löydettiin kaiken kaikkiaan viisi
toisistaan varsin selkeästi erottuvaa ohjelmistoyritystyyppiä.
Tutkimus ryhmittelee ohjelmistoyritykset osaamisresurssien myyjiksi ja
ohjelmistotuotteiden valmistajiksi, kahdeksi niiden välimaastoon asettuvaksi
yritystyypiksi sekä järjestelmäosaajiksi.
Tutkimuksen mukaan osaamisresurssien myyjät kokevat tuoteliiketoiminnan
riskit liian suuriksi; siksi ne keskittyvät myymään osaamistaan
avainasiakkaille.
Tutkimus toi esille yllättävän vahvana uudentyyppisten ohjelmistoyritysten
ryhmän, johon sijoittuvat yritykset keskittyvät pelkästään tuotemyyntiin.
Aineiston suurimmat yritykset olivat järjestelmäosaajia, joiden ratkaisuihin
liittyy myös vahvaa teknologiaosaamista.
Pekka Siltanen