Torstai 11.3.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Elias Sallmén
50 vuotta täyttänyt Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen johtaja, professori Jouni Similä on opiskellut Harvardissa yhtä aikaa Bill Gatesin kanssa.
Kulttuuri13.12.2001
Ohjelmistot Oulun seuraava valloitus

Tänään 50 vuotta täyttävän ja Sallassa syntyneen professori Jouni Similän elämä on jo nyt osa kansainvälistä informaatio- ja tietotekniikan historiaa. Hän on opiskellut Harvardin yliopistossa yhtä aikaa Microsoftin perustajien kanssa, on ollut perustamassa merkittävää suomalaista ohjelmistotaloa ja on paraikaa Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen johtaja.

"Olin vuosina 1969-70 vaihto-oppilaana Detroitin lähellä. Siellä englanninkielenopettaja Barbara Masters innosti minut hakemaan amerikkalaiseen yliopistoon. Olen Lapista kotoisin, joten kysyin, mikä on paras ja hän vastasi Harvard. Pääsykokeiden jälkeen sieltä tulikin ennen ylioppilaskirjoitusten päättymistä keväällä -71 ilmoitus, että minut on hyväksytty Harvardiin ja että saan neljän vuoden täyden stipendin. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä sinne", naurahtaa Similä.

Suomalaisista Harvardin nelivuotisen ohjelman on läpäissyt alle kymmenen henkilöä. Kuuluisa yliopisto voikin kehuskella huomattavasti enemmän Nobel-voittajilla tai muuten elämäntyössään menestyneillä merkkihenkilöillä.

"Samaan aikaan siellä opiskelivat ja jopa asuivat samassa talossa Microsoftin perustajat Bill Gates ja Steve Ballmer."

"Gates tosin jätti Harvardin kesken. En muista heitä erityisesti, mutta Gates ja Ballmer kävivät ainakin pelaamassa pokeria samassa porukassa kuin minä", muistelee Similä, joka ei ole tavannut ohjelmistomaailman ykkösvaikuttajia tämän jälkeen.

Oulu voitti muun maailman

Suoritettuaan maisteritutkintoa vastaavan Bachelor of Arts -arvon tähtitieteessä ja fysiikassa vuonna 1975 Jouni Similä palasi Suomeen.

"Harvardin jälkeen kaikki ovet olivat avoinna. Olisin voinut jäädä opiskelemaan tai työskentelemään Yhdysvaltoihin. Minulla oli myös työtarjoukset Saksasta ja Ruotsista, mutta halusin Suomeen jatkamaan opintojani", kertaa Similä omassa työhuoneessaan Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.

"Tavattuani laitoksen silloisen johtajan Pentti Kerolan päätin aloittaa opinnot Oulussa, jossa jo tuolloin oli pelkän tekniikan sijaan ihmisläheinen ja organisaatio-orientoitunut lähestymistapa tietojenkäsittelytieteeseen. Pentti Kerola oli tärkeä henkilö siinä vaiheessa uraa, ja tässä sitä nyt istutaan Pentin vanhassa työhuoneessa", hämmästelee Similä.

Tehtyään pro gradu -työn toiminnanohjausjärjestelmistä Fazerin suklaatehtaalle Jouni Similä työskenteli useissa ohjelmistotaloissa kuten Kajaani Elektroniikalla ja Edacomilla.

"Edacomilla ystävystyin Timo Korhosen kanssa ja CCC-yhtiöt perustettiin vuonna 1985. Tuolloin yrityksessä työskenteli meidän lisäksemme vain sihteeri, kun nyt CCC:llä on 450 työntekijää."

Similä on edelleen osakkaana CCC:ssä, jossa työskenteli täysipainoisesti, kunnes sai vuonna 1997 professuurin ja nimityksen laitoksen johtajaksi."

Yliopisto- ja teollisuusmies

Similä sanoo pitäneensä koko ajan toista jalkaa yliopiston puolella. Hän muun muassa teki väitöskirjan CCC:llä työskennellessään.

"Olen nähnyt sen hyödylliseksi molempien kannalta. Se, että teollisuus ja yliopisto voivat toimia yhdessä, on varmasti myös osa Oulu-ilmiötä", Similä uskoo.

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen henkilöstömäärä on vuodesta 1995 nelinkertaistunut 110:een ja opiskelijoiden sisäänottomäärä seitsenkertaistunut 300:aan.

Merkittävä osa opiskelijoista opiskelee työnsä ohessa niin sanotussa muuntokoulutuksessa, jossa aiemmin muita aineita opiskelleista tehdään tietojenkäsittelytieteiden filosofian maistereita.

Muuntokoulutus palvelee koko Pohjois-Suomea, sillä opetusta annetaan tällä hetkellä Oulun ohella Kajaanissa, Kemissä, Kuusamossa ja Raahessa. Alueellisen tasa-arvon lisäksi muuntokoulutus parantaa sukupuolten välistä tasa-arvoa: digitaalisen median maisterikoulutukseen päässeistä yli puolet oli naisia.

"Olen laitoksen johtajana varmaan tehnyt hyvin pitkälle sen, mitä halusinkin tehdä. Laitoksella on nyt se asema ja merkitys, joka sillä pitää olla yliopisto-organisaatiossa ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Sisäänottommehan on esimerkiksi kuudesosa koko yliopiston sisäänotosta", Similä painottaa.

"Jatkossa minulla on tarkoitus muun muassa tutkia oululaisten ohjelmistoyritysten kansainvälistymistä ja selvittää, miksi jotkut menestyvät ja toiset eivät. Uskon, että Oululla voisi olla mahdollisuus nousta terävimpään kärkeen ohjelmistoalalla samaan tapaan kuin Nokialla matkapuhelimissa."

Tiedotusvälineistä tulvivat lamatoitotukset eivät myöskään saa Similää kääntämään selkäänsä informaatio- ja tietotekniikalle.

"It-ala ei ole taantumassa saati lamassa. Kasvu on korkeintaan hieman hidastunut. Uskon, että uusi kasvu on edessä yhden tai kahden vuoden sisällä. Yliopiston tehtävänä on luoda tälle uudelle kasvulle pohjaa", näkee Similä.

Harrastuksia riittää

Jouni Similä on yksi tietotekniikan pioneereista, mutta hän ei ole mikään alkunörtti, joka olisi uhrannut elämänsä pelkästään tietokoneille ja ohjelmistoille. Hän on ollut muun muassa mustan vyön karatekana perustamassa Oulun Karateseuraa ja on nyt aktiivinen luonnossaliikkuja, metsästäjä ja kalastaja. Ja onpa hän ollut aina myös kaunokirjallisuuden ystävä: erityisesti vanha suomalainen runous on häntä viehättänyt.

Merkkipäiväänsä professori Jouni Similä viettää puolisonsa kanssa ulkomailla.

Pasi Kalliokoski

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos esittelee Barcelonassa 15.2.2010 alkaneessa 2010 Mobile World Congress