Kuva: Arkisto
Kännyköiden sim-kortteja vaihdellaan nyt kovalla vauhdilla, kun asiakas voi säilyttää vanhan puhelinnumeronsa, vaikka vaihtaakin operaattoria.
Mobiili6.8.2003
Matkapuhelinoperaattoreilla on ollut teknisiä ongelmia puhelinnumeroiden siirrossa operaattoreiden välillä. Joissakin tapauksissa ikinumeron siirrolle säädetyt maksimiajat ovat ylittyneet. Siirtoprosessi saisi kestää viisi päivää ja siirtohetkellä liittymän käytettävyydessä tulisi olla vain kymmenen minuutin katkos.
"Tässä on ollut pientä käynnistystä meneillään. Eri operaattoreilla on ollut erilaisia tilanteita. Operaattorit ovat koko ajan tehneet työtä sen eteen, että pystyttäisiin toimimaan säädetyssä ajassa", kehitysjohtaja Mikko Mattinen Radiolinjalta kertoo.
Ongelmia ilmeni etenkin viime viikolla. Nyt operaattorit kertovat saaneensa tilanteen jo paremmin hallintaan.
"Kyllä siellä jotain pientä hässäkkää on ollut. Kun siirrettävyys käynnistyi heinäkuun 25. päivänä, meillä oli asiakashallintajärjestelmässä järjestelmävika, jolla ei ollut itse asiassa mitään tekemistä numeron siirrettävyyden kanssa, mutta se aiheutti sen, että meillä pieni joukko siirtopyyntöjä meni pieleen. Nyt siirtojen pitäisi kuitenkin jo mennä sujuvasti", TeliaSoneran tuotekehitysjohtaja Timo Ahomäki kertoo.
Viisi päivää ylittyi Ahomäen mukaan muutamissa tapauksissa. Kymmenen minuutin käytettävyyskatkoksessa on myös ollut alkukankeutta, eivätkä liittymät ole kytkeytyneet aivan kuten niiden olisi pitänyt.
"Me olemme asiakkaalle myyneetkin hieman pitemmillä siirtoajoilla, jos hänellä ei ole ollut kiirettä. Toki jos asiakas on halunnut viisi päivää, me olemme myyneet viisi päivää", hän selvittää.
DNA Finlandin myyntijohtajan Staffan Blomin mukaan siirroissa oli viime viikolla pieniä ongelmia, mutta ne ovat nyt hallinnassa.
"Liittymäavausjärjestelmämme oli erittäin hidas viime viikon keskiviikkona. Tämä johtui siitä, että hyvä myynti yllätti meidät kaikki. Se johti myös siihen, että ihan normaalin liittymän avaajat joutuivat odottamaan jopa neljä vuorokautta, että saivat sen auki", Blom kertoo.
Hyvä puoli asiassa on hänen mukaansa ollut se, että itse numeronsiirtojärjestelmässä ei ole ollut mitään ongelmia. Numeron siirrossa käytettävyyskatkoksen kymmenen minuutin maksimiaika ylittyi vain muutamassa tapauksessa ja silloinkin minuuteilla. Myös viiden päivän siirtoaikataulussa on pysytty.
Uusia teknisiä vikoja ei Blomin mukaan ole näkyvissä.
"Tekniikkaan ei voi kuitenkaan luottaa niin sataprosenttisesti, että mitään voisi luvata", hän toteaa.
STT