Kuva: Nokia
Nokia 6650:n WCDMA-valmiudet mahdollistavat puhe- ja datapalvelujen samanaikaisen käytön, eli puhelimella voidaan esimerkiksi ottaa kuva ja lähettää se puhelun aikana.
Mobiili17.10.2002
Nokian kaksitoiminen eli kolmannen sukupolven WCDMA- ja nykyisissä gsm-verkoissa toimiva 6650-matkapuhelin on saanut Japanin ja Euroopan viranomaisten tyyppihyväksynnän. Nokia aloittaakin kännykkätoimitukset operaattoreille välittömästi.
3G-kännyköitä toimitetaan operaattoreille kuitenkin ensivaiheessa vain testikäyttöön eli niiden avulla operaattorit voivat varmistua verkkojensa toimivuudesta ja yhteensopivuudesta.
Kuluttajien saataville Nokia 6650-kännykät tulevat yhtiön ilmoituksen mukaan vasta tammi-kesäkuussa 2003.
Tyyppihyväksyntä näkyy kuluttajille Euroopassa myytävissä kännyköissä pakollisena CE-merkintänä. Nokia 6650 ?matkapuhelin on läpäissyt myös Japanissa virallisista testeistä vastaavan TELECin tarkistukset.
Nokia 6650 ?matkapuhelin esiteltiin Helsingissä 26 syyskuuta, ja se on maailman ensimmäinen kaksitoiminen 3GPP (Third Generation Partnership Project) -standardien mukainen 3G-kännykkä.
"Alkavat Nokia 6650:n operaattoritoimitukset ovat taas yksi merkittävä osoitus puhelimen kypsyydestä ja vakaasta kehityksestä kohti kaupallisia WCDMA-verkkoja ja -palveluita, joihin sekä me että muut valmistajat ovat sitoutuneet?, sanoo Nokian teknologiajohtaja Yrjö Neuvo.
?Nokia 6650:n ominaisuudet eivät ole ainoastaan nykyisten gsm- ja gprs-laitteiden tasoa, vaan ne ylittyvät sekä käytettävyydessä ja suorituskyvyssä", lupaa Neuvo.
Nokian mukaan 112 operaattoria 34 maassa on jo valinnut WCDMA-teknologian, johon siirrytään gsm/gprs/EDGE-teknologioiden kautta.
"WCDMA tarjoaa kustannustehokkaimman langattoman teknologian nopeaan tiedonsiirtoon. Se ratkaisee myös gsm-verkkojen kasvavan kapasiteettitarpeen?, lupaa Neuvo.
Ensimmäisessä vaiheessa WCDMA-verkot pystyvät tiedonsiirrossa 128 kilobitin sekuntinopeuteen, joka tulee olemaan myös Nokia 6650:n bittivirta. Puhelimen tiedonsiirto on siis yli kaksinkertainen modeemiyhteyteen verrattuna ja sama kuin isdn-yhteydessä, kun käytössä on kaksi kaistaa.
Nokia kertoo testanneensa myös onnistuneesti Nokia 6650 ?kännykällä 384 kilobitin siirtonopeutta.
Pasi Kalliokoski