Lauantai 31.7.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Arkisto
Oulussa Koskilinjojen busseissa on myös Buscomin laitteet.
Talous20.9.2002
Oululaisen Buscomin älykortit Helsingin busseihin, metroihin ja ratikoihin

Oululaisen Buscom Oy:n toimittama etäkortteihin pohjautuva rahastusjärjestelmä on otettu käyttöön koko pääkaupunkiseudulla, jossa matkustustapahtumia kertyy päivittäin noin 1,2 miljoonaa. Kyseessä on merkittävä toimitus, sillä etälukulaitteita on toimitettu 3200 ja rahastuslaitteita kertalipun myyntiin 1800. Lisäksi myyntiin on varattu 850 000 etäkorttia.

Helsinki on ensimmäinen pääkaupunkina Euroopassa, joka ottaa käyttöön julkisen liikenteen maksuvälineenä älykortit. Buscomin mukaan pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä on myös laajuudessaan Euroopan suurin kaikki liikennöintimuodot kattava systeemi.

"Kyseessä on merkittävän laaja järjestelmätoimitus. Vastaavaa kokoluokkaa, jossa etäkortit ovat kaikkien alueella matkustavien saatavissa ja toimivat niin linja-autoissa, metroissa, raitiovaunuissa sekä lautoilla, ei Euroopasta löydy?, toteaa Buscom Oy:n toimitusjohtaja Kauko Suhonen.

?Erityisesti paikallisen raideliikenteen mukaanotto on ollut meille uusi aluevaltaus. Etälukijoiden käyttö metroasemilla on sekin tuonut mukanaan uutta: jotta lukijoita voitaisiin käyttää myös vartioimattomissa paikoissa, täytyi ne kehittää vandalismin kestäviksi. Myös tässä on onnistuttu tämän hetkisten kokemusten mukaan hyvin", jatkaa Suhonen.

Buscom Oy on vastannut ajoneuvojärjestelmän laitetoimituksista, ja sen osuus kokonaisinvestoinnista on vajaa puolet. Järjestelmän kokonaisintegraattorina on toiminut Eterra Oy.

Buscom Oy toi markkinoille etäkorttipohjaisen sovelluksen joukkoliikenteelle ensimmäisenä maailmassa, ja nyt yhtiön järjestelmiä on käytössä jo yli 70 paikkakunnalla Euroopassa. Nykyään Buscom Oy keskittyy joukkoliikenteen tiedonhallinnan kehittämiseen, sillä pelkät rahastusjärjestelmät eivät enää riitä vastaamaan joukkoliikenteen tarpeisiin.

Pasi Kalliokoski

Lisää aiheesta
Koskilinjoille uusi Buscomin järjestelmä

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»YRITYSTIEDOT
EmCe on vuonna 1980 perustettu suomalainen tietotekniikan palveluyritys


 
YRITYKSET

»

Kalevan perustiedot tähän, Pasi!.
»
EmCe Solution Partner Oy
Liiketoiminnan ohjauksen ratkaisukumppani.