Perjantai 3.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Tietoturva5.8.2002

Tutkimus: Tietoturvaan liittyviä uhkia aliarvioidaan

Tietoturvaan liittyvät uhat nähdään suomalaisorganisaatioissa keskimäärin varsin pieniksi. Eniten pelätään viruksia sekä omien työntekijöiden muodostamaa uhkaa, kertoo Market-Visio Oy:n tekemä tutkimus.

Esimerkiksi etätyöyhteyksien ja kämmenmikrojen muodostamaa uhkaa pidetään hyvinkin pienenä. Selvityksen mukaan monissa tietoturvaan liittyvissä asioissa nähdään kuitenkin parantamisen varaa - etenkin työntekijöiden varovaisuutta kannettavien tietokoneiden ja salasanojen kanssa halutaan kiinnittää enemmän huomiota. Myös viruksia vastaan suojautumisessa sekä palomuureihin liittyvissä asioissa nähdään tarvetta suuremmalle huomiolle.

Tiedot perustuvat tutkimusyritys Market-Visio Oy:n tekemään tutkimukseen "Tietoturva - uhat, suojautuminen ja markkinanäkymät 2002 - 2004". Tutkimus selvittää tietoturvaan liittyviä kysymyksiä ja suunnitelmia eri kokoisten ja eri toimialoja edustavien suomalaisorganisaatioiden näkemysten pohjalta.

Tarkastelun kohteena ovat mm. tietoturvapolitiikan laadinta, uhat ja haasteet sekä tietoturvatuotteiden ja -palveluiden käyttö ja hankinta-aikeet. Tutkimukseen haastateltiin 146 suomalaisorganisaation edustajaa helmi-maaliskuussa. Suurin osa vastaajista on it-johtajia tai -päälliköitä.

Market-Visio Oy on vuonna 1987 perustettu analysointi- ja tutkimuspalveluyritys, joka tuottaa it- ja telecom-aluetta käsitteleviä tutkimuksia Suomessa, muissa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä. Oman tutkimustoiminnan lisäksi yhtiö edustaa maailmanlaajuista Gartner-tutkimusyhtiötä.

Pasi Kalliokoski

Lisää aiheesta
Ammattikorkeakoulu korvauksiin ? internetin tietoturva-aukosta kopioitiin ohjelmistoja
Tutkimus: Kämmenmikrolta helppo varastaa tärkeitä tietoja
Palkittu oululaisyritys testaa ohjelmiston tietoturvallisuuden
Tietoturva ei kiinnosta yritysjohtoa
Tutkimus: Yritysten tietoturvan suunnittelussa vakavia puutteita
Tietokoneviruksista yli 14 miljardin kulut

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-