Sijoittaminen25.7.2002
Soneran kalliiksi tullut seikkailu Euroopan umts-markkinoilla sai eräänlaisen päätöksen torstaina, kun yhtiö kertoi tehneensä Saksan ja Italian umts-sijoituksistaan yhteensä lähes 4,3 miljardin euron alaskirjaukset.
Sekä Saksan että Italian kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon toimilupien arvoksi Soneran taseessa kirjataan nyt pyöreä nolla, eli käytännössä yhtiö myönsi parin vuoden takaisten miljardi-investointien osoittautuneen täysin arvottomiksi.
Toimitusjohtaja Harri Koposen mukaan ainakin Saksan toimilupaan sisältyy silti vielä ainakin "optioarvoa". Sonera saattaa myöhemmin netota siitä esimerkiksi lisenssien taajuuskaupan kautta, jos Saksan hallitus sallii lupien myymisen eteenpäin. Itse lisenssithän ovat edelleen Soneran ja espanjalaisen Telefonican yhteisyrityksen Group 3G:n omistuksessa.
"Tarkastelemme umts-investointeja nyt taloudellisen sijoittajan konservatiivisuudella", Koponen linjasi rankkaa arvonpudotusta.
Soneran huhti-kesäkuun tulos romahti jättimäisen alaskirjauksen vuoksi lähes 4,2 miljardia euroa miinukselle, vaikka yhtiön varsinaisen liiketoiminnan kannattavuus muuten on kohentunut selvästi. Soneran vertailukelpoinen tulos ennen veroja ja vähemmistöosuutta nousi 78 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 28 miljoonaa euroa tappiolla.
Sonera pesee kätensä Saksasta
Soneran umts-lupien alaskirjaus ei tullut yllätyksenä, sillä markkinoilla on jo pitemmän aikaa veikkailtu lähinnä sen ajoitusta ja suuruutta. Lisäksi yhteistyökumppani Telefonica ilmoitti jo keskiviikkona pistävänsä jäihin tappiolliset 3G-liiketoimintansa Saksassa, Italiassa, Sveitsissä ja Itävallassa ja tekevänsä niistä 4,9 miljardin euron alaskirjaukset.
Soneran ja Telian fuusion kanssa nyt tehdyllä ratkaisulla ei toimitusjohtaja Harri Koposen mukaan ole mitään tekemistä, vaan lupien tasearvoa on Sonerassa muutenkin päivitetty tasaisin välein.
Talousjohtaja Kim Ignatiuksen mukaan alaskirjaus ei vaikuta mitenkään myöskään Soneran lainajärjestelyihin tai luottoluokituksiin. Osingonmaksukykykin pysyy ennallaan.
Soneran ja Telefonican muodostaman Group 3G:n yhteisyritys toimii Saksassa nimellä Quam. Se on puolisen vuotta yrittänyt vallata jalansijaa maan rankasti kilpailluilta markkinoilta, mutta huonolla menestyksellä. Asiakkaita on nyt vain vajaat 200 000.
"Saksan mobiilimarkkinoiden kehitys on Euroopan hitainta, eikä toiminta siellä ole lähtenyt käyntiin läheskään toivotulla tavalla", Koponen sanoi.
Sonera irtautui Quamin toiminnasta käytännössä jo viime vuoden puolella, jolloin se ilmoitti, ettei aio jatkossa enää osallistua yhtiön rahoitukseen. Nyt tehdyn alaskirjauksen jälkeen Soneralle ei ole Saksasta luvassa enää myöskään minkäänlaisia uusia tappioita.
Sonera omistaa Quamista 42,8 prosentin vähemmistöosuuden ja Telefonica loput. Telefonican ilmoitus toimintojen jäädyttämisestä tarkoittanee sitä, että Quamin toiminta ajetaan nyt vähitellen alas. Periaatteessa yhtiö saatetaan vielä elvyttää, jos Saksan markkinat tai toimilupien lupaehdot muuttuvat siten, että kannattavaan 3G-toimintaan nähdään vielä mahdollisuuksia. Sonera ei siihen hankkeeseen kuitenkaan enää osallistu.
Italiassa Group 3G:n toimintaa ei ehditty kunnolla edes aloittaa.
Espanjaan vielä uskotaan
Soneran taseeseen jäi ulkomaisista umts-sijoituksista vielä 72 miljoonan euron potti, joka kertyy Espanjassa toimivasta osakkuusyhtiö Xferasta. Sonera omistaa noin 14 prosenttia Xferasta, jossa Telefonica taas ei ole mukana.
Koposen mukaan Xferan tasearvon alentamiseen ei nähty tarvetta, koska Espanjan umts-markkinoiden tilanne eroaa selvästi Saksasta ja Italiasta. Toimiluvat jaettiin siellä Suomen tavoin ilmaiseksi ja luvanhaltijoita on vain neljä, joten kannattava bisnes saattaa hyvinkin onnistua.
Suomessa Sonera aikoo yhdessä Nokian kanssa tuoda ensimmäisiä kaupallisia umts-palveluita tarjolle syyskuun lopulla. Pilottikokeiluja on tehty pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa, Tampereella ja Oulun seudulla. Varsinaisesti Sonera odottaa myös Suomen umts-markkinoiden lähtevän vauhtiin vasta vuosina 2004-2005.
Kurssit kovaan nousuun
Sijoittajat ottivat ilmoitukset alaskirjauksista myönteisesti vastaan, sillä sekä Sonera että Telefonica palkittiin reippaalla kurssinousulla. Telefonican kurssi nousi New Yorkissa keskiviikkona melkein 20 prosenttia ja Sonera kallistui Helsingin pörssissä 17 prosenttia 4,09 euroon.
STT