Teknologia27.6.2002
Langattoman viestinnän nopea kasvu on nostanut esille tarpeen saavuttaa hyvälaatuinen puheen siirtotekniikka myös matalilla bittinopeuksilla eli alle 5 kilobitin sekuntinopeuksilla. Nokialla tutkimuskeskuksessa työskentelevä DI Ari Heikkinen on kehittänyt väitöstutkimuksessaan uutta puheen pakkausmenetelmää.
Hyvään puheenlaatuun päästään nykyään yli 8 kbps bittinopeuksilla ns. code excited linear prediction (CELP) menetelmällä, jonka laatu kuitenkin selvästi laskee matalammilla bittinopeuksilla. Tämän vuoksi matalilla bittinopeuksilla ehkä lupaavimpana menetelmänä pidetään open-loop parametrisia koodereita, joista yksi esimerkki on sinikoodaus. Siinä kooderit eivät yritä mallintaa puheen aaltomuotoa mahdollisimman tarkasti, vaan yrittävät parametrisoida puhesignaalia mahdollisimman tehokkaasti kuuloaistin ominaisuuksia hyödyntäen.
Tähän tekniikkaan perustuva Torniosta kotoisin olevan ja Nokian tutkimuskeskuksessa työskentelevän diplomi-insinööri Ari Heikkisen signaalinkäsittelyn alaan kuuluva väitöskirja "Development of a 4 kbps Hybrid Sinusoidal/CELP Speech Coder" tarkastetaan Tampereen teknillisessä korkeakoulussa ensi perjantaina.
Väitöstyön yhtenä keskeisenä tavoitteena on hyvälaatuisen 4 kbps -puhekooderin kehittäminen. Parhaan kooderirakenteen selvittämiseksi työssä ensin analysoidaan yleisesti käytetyttyjen CELP- ja sinikoodausmenetelmien suorituskyky 4 kbps bittinopeuden ympärillä. Tehtyjen havaintojen perusteellaan väitöstyössä päädytään hybridirakenteeseen, jossa sinikoodausta käytetään vahvasti soinnillisen puheen aikana ja erilaisia CELP tekniikoita muulloin riippuen siitä onko puhesegmentti heikosti soinnillinen, soinniton tai plosiivi.
Vastaväittäjinä toimivat professori Paavo Alku (Teknillinen korkeakoulu) ja Ph.D. Alan McCree (Texas Instruments, USA).
Pasi Kalliokoski