Lauantai 31.7.2010
/ Jyväskylä
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT

Sijoittaminen5.6.2002

Ouluun ensimmäinen yrityshautomo

Ouluseutu yrityspalvelut on perustamassa yrityshautomoa teknologiakylään. Oulun ja kymmenen ympäristökunnan yhteinen palvelukeskus ei ole vielä ehtinyt aloittaa edes markkinointia, sillä tilat saatiin käyttöön vasta vajaa viikko siten. Mukaan sopii toistakymmentä yritystä.

Noin 300 neliötä, yksi kolmesta yrityspalvelujen vuokraamasta siivestä, liikenee uusyritysten käyttöön, kertoo elinkeinoasiamies Esa Riippa ja toteaa asiaa kehitellyn pitkään.

?Kysyntää on ollut?, hän sanoo ja arvioi, että tilat saadaan nopeasti täyteen.

?Ajatus hautomon käynnistämisestä on syntynyt kasvusopimuksen myötä?, kertoo puolestaan Matti Korhonen, joka johtaa uutta yrityshautomoa käynnistysvaiheessa.

Myös kasvusopimukseen kirjattu klusteriajattelu toimii vahvana taustalla. Silti yrityspalvelujen toimistotilojen käyttöä ei aiota rajoittaa tiukasti rajatulle alueelle.

?Yrityspohja valikoituu tilojen mukaan?, Korhonen arvioi.

Tulokkaat voivat siis edustaa niin perinteisiä toimialoja, yrityspalveluyrityksiä kuin tuotannollista toimintaakin, kuten ohjelmistoyrityksiä. Neuvotteluja käydään jo muutaman yrityksen kanssa.

?Tässä on tavoitteena keskitetty yrityshautomo?, kertoo Korhonen. Osa tarvittavista palveluista saadaan suoraan yrityspalveluista, mutta koska joukosta voi tulla kirjavakin, osa asiantuntemuksesta ostetaan muualta.

Samaan rakennukseen Elektroniikkatie 3:een onkin vasta viikonloppuna muuttanut myös OuluTech Oy, joten symbioosi ainakin näyttää mainiolta. OuluTech on erikoistunut sparraamaan korkeateknologiayrityksiä. Mutta silläkään ei ole ollut tarjota yrityksille tiloja perustamisvaihetta varten.

Uusyritykselle hautomo voi koitua onnekkaaksi ratkaisuksi, sillä tätä kautta se voi hakea esimerkiksi ammattivoimien palkkaamiseen, vuokraan ja investointeihin TE-keskukselta hautomotukea. Tuki voi nousta jopa 45 prosenttiin omarahoituksesta. Tavallisesti aloittavan yrityksen investointituki on 10?15 prosenttia.

Tarkoituksena on, että hautomossa viivytään 1?3 vuotta.

Arja Mikkola

Lisää aiheesta
Jyväskylän Teknologiakeskus antaa vauhtia ohjelmistoyrittäjyydelle
Palkittu oululaisyritys testaa ohjelmiston tietoturvallisuuden
Prinsessa Victoria ja komissaari Liikanen palkitsevat Otaniemin teknoympäristön
Tampereen ammattikorkeaan media-alan yrityshautomo
Oulun seudun yrityspalvelut teknologiakylään
Oulun eteläpuoliset teknologiakylät vahvistavat rooliaan

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»YRITYSTIEDOT
EmCe on vuonna 1980 perustettu suomalainen tietotekniikan palveluyritys


 
YRITYKSET

»

Kalevan perustiedot tähän, Pasi!.
»
EmCe Solution Partner Oy
Liiketoiminnan ohjauksen ratkaisukumppani.