Teknologia27.4.2002
Oulun yliopiston mikroelektroniikan laboratorio on palkittu jo toisen kerran
peräkkäin uuden teknologian säätiön innovaatiopalkinnolla. Palkitut,
laboratorion tohtoriopiskelija, filosofian maisteri Marko Pudas
ja laboratorion esimies, professori Seppo Leppävuori,
ovat kehittäneet itse puhdistuvan gravurin. Se on sekä uusi painomenetelmä että
selkeä parannus nykyiseen syväpainomenetelmään.
Keksinnön pohjalta voidaan koota halpa, yksinkertainen painokone. Marko
Pudaksen mukaan menetelmä mahdollistaa painopintojen tekemisen hyvin edullisesti
ja nopeasti. Painaminen voidaan tehdä hyvin suurella skaalalla ja pienillä
laitekustannuksilla. Keksintöä voidaan soveltaa sekä elektroniikan painamiseen
että perinteisempään graafiseen painamiseen.
Perinteisessä painotekniikassa muste levitetään painopinnalle päältäpäin.
Tämä levitystapa johtaa osien kulumiseen. Syväpainotekniikassa ongelmana on myös
painolevyjen urien tukkeutuminen erityisesti suuria kiinteitä ainemääriä
sisältävissä musteissa, kuten elektroniikan valmistuksessa käytettävissä
paksukalvomusteissa
.
?Keksintö mahdollistaa näiden ongelmien ratkaisun ja
yhtä hyvin yksittäisten kuin toistuvienkin painatusten tekemisen?, Pudas kertoo.
?Useita painatuksia tehtäessä olennaisin hyöty on tasainen painojälki, koska
painopintaa ei tarvitse välillä irroittaa puhdistusta varten. Koska kaavinveistä
ei tarvita, laitteiston kestävyys on huomattavasti parempi.?
Keksinnön mukaisen painolevyn valmistusmateriaalit ovat edullisia ja nykyään
helposti saatavilla. Samaan liittyvä keksintö on tuoda liuotinta syväpainolevyn
sisältä syväpainolevyjen urien pohjalle. Tämä on toteutettu muun muassa
tekemällä urarakenne huokoisen materiaalin päälle tai reikälevy ja kanava
painolevyn urien pohjalle.
Tätä keksintöä voidaan hyödyntää muiden muassa musteen tehokkaampaan
irrottamiseen syväpainolevyn urista perinteisessä tekniikassa.
Keksinnölle,
jonka patenttihakemus on jätetty viime syyskuussa, haetaan soveltajia. Työ on
syntynyt osana Brite/Euram-tutkimusprojektia.
Arto Murtovaara