Keskiviikko 8.9.2010
/ Oulu
SUOMEN HIGHTECH FORUMIT


Kuva: Arkisto/Kimmo Brandt
Talous16.7.2010
Technopolis tekee voittoa

Technopolis-konserni julkaisi osavuosikatsauksensa vuoden ensimmäiseltä puoliskolta.

Sen mukaan konsernin liikevaihto nousi 39,2 miljoonaan euroon ja käyttökate 20,6 miljoonaan euroon.

Kummassakin on kasvua noin miljoona euroa.

Liikevoitto puolestaan kohosi 20,9 miljoonaan euroon. Konsernin tulos ennen veroja oli 15,8 miljoona euroa.

Kasvun edellytykset löytyvät toimitusjohtaja Keith Silverangin mukaan valmistuneista rakennuskohteista.

”Uusissa taloissa on pitkät vuokrasopimukset ja korkeat käyttöasteet.

Ydinkeskustakohteet ovat hintatasoltaan kilpailukykyisiä eli meidän näkökulmastamme kannattavia”, Silverang sanoo.

Toinen kasvun syy löytyy yleisistä talousnäkymistä, jotka ovat Silverangin mukaan kääntyneet myönteisiksi.

”Erityisesti pääkaupunkiseutu on toipunut erittäin ripeästi. Kun uudet vuokrasopimukset tehdään, ne valmistuvat erittäin kohtuullisilla ehdoilla.”

Yhtiön kustannustehokkuus on noussut kahdessa vuodessa ripeästi, mutta kiinteät kulut ovat pysyneet aisoissa.

Toimitusjohtajan mukaan mukaan konsernin toimintaympäristö on vakiintunut mutta kilpailu asiakkaista on tiukkaa. Technopolis  tähyääkin yhä enemmän ulkomaille.     

 ”Kasvamme kansainvälisillä markkinoilla askel kerrallaan”, Silverang arvioi.

Hiljattain Technopolis hankki kiinteistön Pietarin Pulkovosta. Kyseisen kiinteistön  esivuokrausaste nousi toisen neljänneksen aikana lähelle 40 prosenttia jo ennen käyttöönottoluvan saamista.

Tallinnan Technopolis Ülemiste yhteisyrityksen hankinta saataneen päätökseen ensi syksynä.

Lisää ulkomaantoimintoja on tulossa lähiaikoina.
”Viiden vuoden tavoitteenamme on olla kolmessa uudessa maassa. Vauhti riippuu siitä, kuinka kilpailukykyisiä löytämämme kohteet ovat”, Silverang arvioi.

Tällä hetkellä Technopoliksella on rakenteilla noin 31 000 neliötä pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa ja Tampereella.                                 

Silverangin mukaan konserni hyötyy edelleen matalista markkinakoroista.

”Luottokantamme keskikorko oli katsauskauden lopussa 2,08 prosenttia. Toisaalta olemme vähitellen valmistautumassa korkojen nousuun ja ensimmäiset koronvaihtosopimukset on tehty”, Silverang sanoo.                

Technopoliksen liikevoiton kasvu johtuu pääosin siitä, että markkinoiden  tuottovaatimusten vakauduttua liikevoittoon sisältyy 0,7 miljoonaa euroa sijoituskiinteistöjen positiivista käyvän arvon muutosta.

”Lisäksi käyttökatetta parantaa 0,8 miljoonaan euron korvaus osamaksusopimuksen päättymisestä”, Silverang toteaa.

Tätä nykyä Technopolis tähyää kymmenen prosentin kasvuun seuraavan viiden vuoden aikana.

”Tällä tasolla kasvua Suomesta on vaikea löytää, joten toimimme aktiivisesti ulkomailla”, Silverang tähdentää.

Kansainvälisissä kasvuhankkeissa konserni hakee mittakaavaltaan riittävän suuria kohteita.

”Kohteessa pitää olla yli 50 000 neliötä. Kohteessa pitää olla rakennusoikeus ja kohteen alueella pitää olla kasvuedellytyksiä”, Silverang mainitsee.

 

 

 

Kaleva Verkkotoimitus

Lue lisäksi HTF:stä
Samlink ja Samcom yhteen
Intel ostaa McAfeen
Samsungilta huipputulos, kännyköiden myynti heikentyi
Codenomicon käänsi tuloksen voitolle
Kuplan puhkeaminen ei vienyt Piilaakson asemaa

KOMMENTOI JUTTUA
Kommentoi juttua, kaipaatko lisätietoa?
Nimesi 

VIIKON YRITYS


»Ixonos lyhyesti
Ixonos on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa innovatiivisia mobiiliviestinnän, sosiaalisen median ja digitaalisten palveluiden ratkaisuja


 
YRITYKSET

»
Ixonos Oyj
Ixonos ja Expway yhdistävät voimansa tuottaakseen mobiili-tv-, laajakaista-tv-